Aurinko tuntui paistavan häämatkan jälkeen jatkuvasti. Maailma hymyili ja minä sen mukana – ja mikäpä sitä oli hymyillessä. Maisemat olivat kauniita, järven vesi kirkasta ja …. niin oli sen järven rannallakin hymyiltävää.
Tönössä alkoi olla ahdasta asua. Siis kyllähän yhdessä pienessä huoneessa asui yksi koira ja yksi ihminen, mutta kun siellä piti mahtua nyt asumaan kahden ihmisen ja koiran. Eikä asiaa todellakaan auttanut se, että tontilla alettiin rakentamaan niiden kahden ihmisen unelmakotia.
Pian tontilla oli ulkopuolelta puolivalmistalo, mutta heti kun rakennustarkastaja antoi luvan, siihen taloon muutettiin. Mitä siitä ettei talossa ollut kuin ovet ja ulkorappuset, muutaman ikkunan lisäksi.
Pihalle saattoi laittaa kasveja kasvamaan ja kun Lassi teki ahkerasti töitä Tutkimuskeskuksessa, oli aina silloin tällöin varaa hankkia uusia asioita taloon.
Oli häämatkalla muitakin seurauksia… Sen seurauksena minulla oli taas aikaa viettää aikaa Salmiakin kanssa. Salmiakista koulutettiin suurta aarteenetsintäkoiraa!
Pihalle kaivettiin lampi ja sen täyttämiseen kaloilla hankittiin ihan asiantuntija. Asiantuntija ei vain ensiksi ihan ymmärtänyt mitä oikein halusimme.
Ihan kun se nyt olisi niin vaikeaa ymmärtää mitä tarkoittaa ”kaikkia mahdollisia kalalajeja”.
Tähtien tuikkiessa taivaalla lähdin eräänä iltana kohti kaupungin keskustaan hakemaan pakettia.
Paketti sai nimekseen Suvi Sipuli.
Päivät kuluivat niin kuin ne lapsiperheessä yleensäkin kuluvat – nopeasti. Joskus kun olin saanut Suvin ajoissa untenmaille, minulla oli aikaa leikkiä ja riehua Salmiakin kanssa.
Niinä iltoina Lassi sai laittaa ruokaa, jossa hän olikin paljon minua parempi. Oli ihanaa tulla valmiiksi katetun pöydän – no ei nyt olla niin tarkkoja sen kunnosta ja ulkonäöstä – ääreen.
Suvi kasvoi ja kehittyi, oppi puhumaan, kävelemään ja käymään ihan itse potalla. Niin ja puhumaan itsekseen – tai siltä se ainakin näytti.
Salmiakki sai kirppuja kaikesta siitä pihalla juoksentelusta ja aarteiden kaivamisesta. Minunhan se sitten tietysti oli pakko toimia koiran pesijänä.
Ja sillä sitten oli omat seurauksensa – minäkin sain kirppuja
tai Kirpun… Saattoi tietysti olla ettei se minun saamani Kirppu sitten kuitenkaan tullut Salmiakilta - *viheltelee*.
Lassi viihdytti kotona Suvia, kun minä kiertelin Salmiakin ja Kirpun kanssa pitkin ja poikin luontoa. Oli pakko liikkua muualla, sillä tiesin, etten Kirpun tulemisen jälkeen pääse kotoa mihinkään.
Salmiakki vahti Suvia paremmin kuin Lassi. Lassi saattoi unohtua pihalle vihannesten kanssa värkkäämään, mutta Salmiakki seurasi Suvia kuin hai laivaa.
Lassi huiteli jossain töissään kun Kirppu päätti tulla maailmaan. Niinpä sain sitten selvitä ilman henkistä tukea – tosin sekin ehkä olisi ollut enemmän panikointia kuin tukea.
Tähdet leijuivat Suvin ympärillä Kirppu-Samin katsellessa hänen lapseksi kasvamistaan.
”Hei maailma täältä tullaan ja valloitetaan sinut!”
