lauantai 14. tammikuuta 2012

Pieniä tähtiä

Photobucket

Aurinko tuntui paistavan häämatkan jälkeen jatkuvasti. Maailma hymyili ja minä sen mukana – ja mikäpä sitä oli hymyillessä. Maisemat olivat kauniita, järven vesi kirkasta ja …. niin oli sen järven rannallakin hymyiltävää.

Photobucket

Tönössä alkoi olla ahdasta asua. Siis kyllähän yhdessä pienessä huoneessa asui yksi koira ja yksi ihminen, mutta kun siellä piti mahtua nyt asumaan kahden ihmisen ja koiran. Eikä asiaa todellakaan auttanut se, että tontilla alettiin rakentamaan niiden kahden ihmisen unelmakotia.

Photobucket

Pian tontilla oli ulkopuolelta puolivalmistalo, mutta heti kun rakennustarkastaja antoi luvan, siihen taloon muutettiin. Mitä siitä ettei talossa ollut kuin ovet ja ulkorappuset, muutaman ikkunan lisäksi.

Photobucket

Pihalle saattoi laittaa kasveja kasvamaan ja kun Lassi teki ahkerasti töitä Tutkimuskeskuksessa, oli aina silloin tällöin varaa hankkia uusia asioita taloon.

Photobucket

Oli häämatkalla muitakin seurauksia… Sen seurauksena minulla oli taas aikaa viettää aikaa Salmiakin kanssa. Salmiakista koulutettiin suurta aarteenetsintäkoiraa!

Photobucket

Pihalle kaivettiin lampi ja sen täyttämiseen kaloilla hankittiin ihan asiantuntija. Asiantuntija ei vain ensiksi ihan ymmärtänyt mitä oikein halusimme.

Photobucket

Ihan kun se nyt olisi niin vaikeaa ymmärtää mitä tarkoittaa ”kaikkia mahdollisia kalalajeja”.

Photobucket

Tähtien tuikkiessa taivaalla lähdin eräänä iltana kohti kaupungin keskustaan hakemaan pakettia.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Paketti sai nimekseen Suvi Sipuli.

Photobucket

Päivät kuluivat niin kuin ne lapsiperheessä yleensäkin kuluvat – nopeasti. Joskus kun olin saanut Suvin ajoissa untenmaille, minulla oli aikaa leikkiä ja riehua Salmiakin kanssa.

Photobucket

Niinä iltoina Lassi sai laittaa ruokaa, jossa hän olikin paljon minua parempi. Oli ihanaa tulla valmiiksi katetun pöydän – no ei nyt olla niin tarkkoja sen kunnosta ja ulkonäöstä – ääreen.

Photobucket

Suvi kasvoi ja kehittyi, oppi puhumaan, kävelemään ja käymään ihan itse potalla. Niin ja puhumaan itsekseen – tai siltä se ainakin näytti.

Photobucket

Salmiakki sai kirppuja kaikesta siitä pihalla juoksentelusta ja aarteiden kaivamisesta. Minunhan se sitten tietysti oli pakko toimia koiran pesijänä.

Photobucket

Ja sillä sitten oli omat seurauksensa – minäkin sain kirppuja

Photobucket

tai Kirpun… Saattoi tietysti olla ettei se minun saamani Kirppu sitten kuitenkaan tullut Salmiakilta - *viheltelee*.

Photobucket

Lassi viihdytti kotona Suvia, kun minä kiertelin Salmiakin ja Kirpun kanssa pitkin ja poikin luontoa. Oli pakko liikkua muualla, sillä tiesin, etten Kirpun tulemisen jälkeen pääse kotoa mihinkään.

Photobucket

Salmiakki vahti Suvia paremmin kuin Lassi. Lassi saattoi unohtua pihalle vihannesten kanssa värkkäämään, mutta Salmiakki seurasi Suvia kuin hai laivaa.

Photobucket

Lassi huiteli jossain töissään kun Kirppu päätti tulla maailmaan. Niinpä sain sitten selvitä ilman henkistä tukea – tosin sekin ehkä olisi ollut enemmän panikointia kuin tukea.

Photobucket

Tähdet leijuivat Suvin ympärillä Kirppu-Samin katsellessa hänen lapseksi kasvamistaan.

Photobucket

”Hei maailma täältä tullaan ja valloitetaan sinut!”

perjantai 13. tammikuuta 2012

Tähtiä siellä täällä!

Photobucket

Se oli rakkautta ensisilmäyksellä tai no oikeastaan kyllä siinä kesti paljon pidempään. Silloin ensimmäisellä kerralla me vain katselimme toisiamme pitkään …


Photobucket

- Hyvin pitkään!

Photobucket

Sitten niitä kuntosalikäyntejä tuli aika usein, olisi kyllä luullut että sillä käyntimäärällä olisin muuttunut lihaksikkaaksi hiihtäjäurheilijaksi, mutta ei. Saattoi sillä tietysti olla asiaan oma vaikutuksensa, ettei sitä harjoittelua siellä tullut harrastettua kovinkaan paljon laitteiden kanssa, kun oli muuta tekemistä…

Photobucket

…niin kuin esimerkiksi juttelua ja toisen silmiin tuijottelua. Saatoin lähteä salille aamuvarhaisella ja palata iltamyöhään. Lassin kanssa puhuimme kaikesta, siis ihan kaikesta. Kykenimme keskustelemaan koiranruokakupista kolme tuntia, mutta se koiranruokakupin täyttäminen kotona jäi sitten väliin.

Photobucket

Oli niin ihanaa, kun viimeinkin oli joku jonka kanssa jakaa ajatuksia ja unelmia. Lassi rakasti samoja asioita ja haaveili yksisarvisista – minä en enää ollut ainoa omituinen tähtien takaa oleva unelmoija.

Photobucket

Istuimme iltaisin tuijottelemassa tähtiä ja unelmoimassa tulevaisuudesta. Tosin eläinsuojeluviranomainen sitten viimein palautti minut maan tasalle – olin kuulemma antanut Salmiakille liian vähän huomiota ja ruokaa. Oli siis pakko ryhdistäytyä ja antaa Salmiakillekin huomiota.

Photobucket

Kenellekään tuskin oli enää mikään yllätys, mihin tämä kaikki johti.

Photobucket


Photobucket

Pian talossa – tai siis tontilla asuivat rouva ja herra Sipuli koiransa Salmiakin kanssa.

Photobucket


Herrasväki matkusti häämatkalle ihailemaan tähtiä.


Photobucket

Tähtien lisäksi ehdittiin matkalla ihailemaan myös erilaisia rakennuksia,

Photobucket

vesiputouksia,

Photobucket

tapetteja ,

Photobucket

taloja

Photobucket

ja kummallisia patsaita kellareissa ja luolissa.

Photobucket

Ehdin reissun aikana ajella kauniilla kiinalaisella maaseudulla ihaillen tähtiä ja maaseudun kauneutta. Keräsin mukaani muistoja sekä konkreettisia että vain omassa mielessä kuljetettavia. Kiinassa oli niiiiiiiiiiiiiin ihanaa…

Photobucket

Ehdimme me Lassinkin kanssa käydä vierailemassa yhdessä hänen tuttaviensa luona. Oli hienoa nähdä näitä kauniita taloja sisäpuolelta ja oikein aistia sitä rauhaa ja hienoa historiaa mikä siellä vallitsi.

Photobucket

Aika meni aivan liian nopeasti ja meidän oli aika ottaa viimeiset maisemakuvat ja ajatukset mukaamme. Nousimme lentokoneeseen ja matkustimme kotia kohti.


Photobucket

Ja eipä aikakaan kun istuimme taksissa matkalla lentokentältä omaan niin kullan kalliiseen kotiimme – hmmm siis pieneen mökki tönöömme!

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Tähdistä tippunut?!

Photobucket

En oikein tiennyt mikä olin - olinko kevät- vai ruohoSipuli. Mistä olin tullut ja minne menossa?!? Kuka minut oli tänne lähettänyt ja mikä oli tehtäväni? Täällä kuitenkin olin ja katselin Tähtiä…

Photobucket

… ja revontulia. Olinko siis saapunut Lappiin?

Photobucket

Oli puoliyö ja kaupungissa – kai tämä paikka nyt oli kaupunki – oli hiljaista, vain yökyöpelit kuten minä, olivat liikkeellä. Suunnistin kaupungintalolle kysyäkseni asuinpaikkaa itselleni ja kumppanilleni Salmiakille. Pakko täältä oli meille joku paikka löytää.

Photobucket

Revontulien loistaessa vielä yötaivaalla taksi kuljetti meitä kohti mökkiämme. Eipä ollut paljon valinnan varaa, joko ottaa se mökki tai asua taivasalla. Miettimiseen ei mennyt aikaa – parempi tassun alla kuin taivasalla – sateella on ikävää asua ulkona!

Photobucket

Pieni lenkki vielä Salmiakin kanssa ja sitten untenmaille…

Photobucket

”Kuule Salmiakki – kyllä me täällä pärjätään! ”

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

”Hyvä on – saat halauksen, mutta sitten minun on mentävä kirjoittamaan sitä juttua lehteen, jotta saamme rahaa ruokaan.”

Photobucket

Yön pimeinä tunteina tuntemattomuudesta kaupunkiin saapuivat Pia Sipuli ja uskollinen koriansa Salmiakki. He asettautuivat asumaan kaatopaikan viereiseen varasto mökkiin. ÄH- siis uskollinen koiransa Salmiakki…

Photobucket

Päivät kuluivat ja muodostivat pian viikon ja toisenkin, en vieläkään tiennyt mistä olin tullut ja minne menossa. Salmiakki seurasi minua kaikkialle, mutta muuten oli niin hiljaista, niin kovin hiljaista…

Photobucket

Hiljaista oli koirapuistossa ja kaupassa. Hiljaista oli kirjastossa ja Kasinolla. Hiljaista oli kaikkialla – olinko siis tullut aavekaupunkiin?! Eikö täällä asunut ketään?!

Photobucket

Iltaisin sain kävellä yksinäisyydessä Salmiakin kanssa pimeillä kujilla ja kaduilla.

Photobucket

Sitten tapahtui ihme! Se oli suuri ihme! Menin kuntosalille ja jo pihalla näin I H M I S E N! Täällä siis todella asui joku muukin kuin minä ja Salmiakki.

Photobucket

Täällä asui toinenkin IHMINEN! Nyt olivat maailmankirjat sekaisin!