lauantai 14. tammikuuta 2012
Pieniä tähtiä
Aurinko tuntui paistavan häämatkan jälkeen jatkuvasti. Maailma hymyili ja minä sen mukana – ja mikäpä sitä oli hymyillessä. Maisemat olivat kauniita, järven vesi kirkasta ja …. niin oli sen järven rannallakin hymyiltävää.
Tönössä alkoi olla ahdasta asua. Siis kyllähän yhdessä pienessä huoneessa asui yksi koira ja yksi ihminen, mutta kun siellä piti mahtua nyt asumaan kahden ihmisen ja koiran. Eikä asiaa todellakaan auttanut se, että tontilla alettiin rakentamaan niiden kahden ihmisen unelmakotia.
Pian tontilla oli ulkopuolelta puolivalmistalo, mutta heti kun rakennustarkastaja antoi luvan, siihen taloon muutettiin. Mitä siitä ettei talossa ollut kuin ovet ja ulkorappuset, muutaman ikkunan lisäksi.
Pihalle saattoi laittaa kasveja kasvamaan ja kun Lassi teki ahkerasti töitä Tutkimuskeskuksessa, oli aina silloin tällöin varaa hankkia uusia asioita taloon.
Oli häämatkalla muitakin seurauksia… Sen seurauksena minulla oli taas aikaa viettää aikaa Salmiakin kanssa. Salmiakista koulutettiin suurta aarteenetsintäkoiraa!
Pihalle kaivettiin lampi ja sen täyttämiseen kaloilla hankittiin ihan asiantuntija. Asiantuntija ei vain ensiksi ihan ymmärtänyt mitä oikein halusimme.
Ihan kun se nyt olisi niin vaikeaa ymmärtää mitä tarkoittaa ”kaikkia mahdollisia kalalajeja”.
Tähtien tuikkiessa taivaalla lähdin eräänä iltana kohti kaupungin keskustaan hakemaan pakettia.
Paketti sai nimekseen Suvi Sipuli.
Päivät kuluivat niin kuin ne lapsiperheessä yleensäkin kuluvat – nopeasti. Joskus kun olin saanut Suvin ajoissa untenmaille, minulla oli aikaa leikkiä ja riehua Salmiakin kanssa.
Niinä iltoina Lassi sai laittaa ruokaa, jossa hän olikin paljon minua parempi. Oli ihanaa tulla valmiiksi katetun pöydän – no ei nyt olla niin tarkkoja sen kunnosta ja ulkonäöstä – ääreen.
Suvi kasvoi ja kehittyi, oppi puhumaan, kävelemään ja käymään ihan itse potalla. Niin ja puhumaan itsekseen – tai siltä se ainakin näytti.
Salmiakki sai kirppuja kaikesta siitä pihalla juoksentelusta ja aarteiden kaivamisesta. Minunhan se sitten tietysti oli pakko toimia koiran pesijänä.
Ja sillä sitten oli omat seurauksensa – minäkin sain kirppuja
tai Kirpun… Saattoi tietysti olla ettei se minun saamani Kirppu sitten kuitenkaan tullut Salmiakilta - *viheltelee*.
Lassi viihdytti kotona Suvia, kun minä kiertelin Salmiakin ja Kirpun kanssa pitkin ja poikin luontoa. Oli pakko liikkua muualla, sillä tiesin, etten Kirpun tulemisen jälkeen pääse kotoa mihinkään.
Salmiakki vahti Suvia paremmin kuin Lassi. Lassi saattoi unohtua pihalle vihannesten kanssa värkkäämään, mutta Salmiakki seurasi Suvia kuin hai laivaa.
Lassi huiteli jossain töissään kun Kirppu päätti tulla maailmaan. Niinpä sain sitten selvitä ilman henkistä tukea – tosin sekin ehkä olisi ollut enemmän panikointia kuin tukea.
Tähdet leijuivat Suvin ympärillä Kirppu-Samin katsellessa hänen lapseksi kasvamistaan.
”Hei maailma täältä tullaan ja valloitetaan sinut!”
perjantai 13. tammikuuta 2012
Tähtiä siellä täällä!
Se oli rakkautta ensisilmäyksellä tai no oikeastaan kyllä siinä kesti paljon pidempään. Silloin ensimmäisellä kerralla me vain katselimme toisiamme pitkään …
- Hyvin pitkään!
Sitten niitä kuntosalikäyntejä tuli aika usein, olisi kyllä luullut että sillä käyntimäärällä olisin muuttunut lihaksikkaaksi hiihtäjäurheilijaksi, mutta ei. Saattoi sillä tietysti olla asiaan oma vaikutuksensa, ettei sitä harjoittelua siellä tullut harrastettua kovinkaan paljon laitteiden kanssa, kun oli muuta tekemistä…
…niin kuin esimerkiksi juttelua ja toisen silmiin tuijottelua. Saatoin lähteä salille aamuvarhaisella ja palata iltamyöhään. Lassin kanssa puhuimme kaikesta, siis ihan kaikesta. Kykenimme keskustelemaan koiranruokakupista kolme tuntia, mutta se koiranruokakupin täyttäminen kotona jäi sitten väliin.
Oli niin ihanaa, kun viimeinkin oli joku jonka kanssa jakaa ajatuksia ja unelmia. Lassi rakasti samoja asioita ja haaveili yksisarvisista – minä en enää ollut ainoa omituinen tähtien takaa oleva unelmoija.
Istuimme iltaisin tuijottelemassa tähtiä ja unelmoimassa tulevaisuudesta. Tosin eläinsuojeluviranomainen sitten viimein palautti minut maan tasalle – olin kuulemma antanut Salmiakille liian vähän huomiota ja ruokaa. Oli siis pakko ryhdistäytyä ja antaa Salmiakillekin huomiota.
Kenellekään tuskin oli enää mikään yllätys, mihin tämä kaikki johti.
Pian talossa – tai siis tontilla asuivat rouva ja herra Sipuli koiransa Salmiakin kanssa.
Herrasväki matkusti häämatkalle ihailemaan tähtiä.
Tähtien lisäksi ehdittiin matkalla ihailemaan myös erilaisia rakennuksia,
vesiputouksia,
tapetteja ,
taloja
ja kummallisia patsaita kellareissa ja luolissa.
Ehdin reissun aikana ajella kauniilla kiinalaisella maaseudulla ihaillen tähtiä ja maaseudun kauneutta. Keräsin mukaani muistoja sekä konkreettisia että vain omassa mielessä kuljetettavia. Kiinassa oli niiiiiiiiiiiiiin ihanaa…
Ehdimme me Lassinkin kanssa käydä vierailemassa yhdessä hänen tuttaviensa luona. Oli hienoa nähdä näitä kauniita taloja sisäpuolelta ja oikein aistia sitä rauhaa ja hienoa historiaa mikä siellä vallitsi.
Aika meni aivan liian nopeasti ja meidän oli aika ottaa viimeiset maisemakuvat ja ajatukset mukaamme. Nousimme lentokoneeseen ja matkustimme kotia kohti.
Ja eipä aikakaan kun istuimme taksissa matkalla lentokentältä omaan niin kullan kalliiseen kotiimme – hmmm siis pieneen mökki tönöömme!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)